Sinilevät, jotka oikeasti ovat syanobakteereita, ovat kaikille tuttu kesän ilmiö. Ne kukoistavat järvissä ja Itämeressä fosforipäästöjen ja ilmaston lämpenemisen seurauksena.
Sinilevien kukoistuksen jälkiä löytyy myös kallioperästämme. Stromatoliitit ovat niiden yhdyskunnista muodostuneita rakenteita, eräänlaisia jälkifossiileita. Tahmaisen sinilevämaton pintaan tarttui sedimenttiä, joka hautasi yhdyskunnan alleen. Tämän päälle kasvoi uusi auringonvaloa kohti kurottava yhdyskunta. Toistuvan syklin seurauksena muodostui kerroksellinen ja kupolimainen rakenne.
Stromatoliitteja löytää esimerkiksi Tervolan ja Tornion alueen marmoreista Peräpohjan liuskealueelta. Noin 2,1 miljardia vuotta vanhat stromatoliitit syntyivät matalaan mereen aikana, jolloin maapallolla oli käynnissä suuria myllerryksiä. Ilmakehä oli hapettumassa, ja siinä merkittävänä tekijänä oli yhteyttävien bakteereiden runsaus. Nekin herkuttelivat maankamarasta vapautuneella fosforilla.
Vaikka sinileväkukinnot ovat nykyään monin tavoin ei-toivottu ilmiö, saamme kiittää sinileviä ja niiden kaukaisia sukulaisia suuresta osasta sitä happea, jota hengitämme!
Taidamme saada kiittää sinileviä jokseenkin kaikesta hengittämästämme hapesta, sillä muun kuin fotosynteesin(*) tuottamaa happea lienee ilmakehässä mitättömän vähän. Ja sinilevät hoitavat jokseenkin kaiken fotosynteesin, sillä niin vihreiden kasvien (Plantae) kuin ruskeiden levien & co. (Harosa) viherhiukkaset ovat solunsisäisiksi symbionteiksi ruvenneita sinileviä.
(*) Fotosynteesi on auringonvalon voimaama yhteyttämisreaktio, joka tuottaa sivutuotteena (tai ongelmajätteenä ..) happea. Lisäksi tunnetaan lukuisia kemosynteesin variaatioita, jotka tyypillisesti tarvitsevat vettä ja hiilidioksidia energiapitoisempia lähtöaineita (metaani, vety, rikkivety, ammoniakki, jnpp.).